maanantai 23. tammikuuta 2017

Aloita uusi vuosi työssäoppiminen

9.1.2017 on ensimmäinen päivä aloita työssäoppiminen. Olen vielä harjoittelu fransmannissa ja tehdään erilaisia ruokaa että esivalmis ruokaa, tiskata ja vähän annosruokien.

19.1.2017 on minun arvionti päivä ja minä pitää tehdään lounasruokien valmistus. Meillä on 2 ryhmää tilaus lounasta 8 ja 20 henkilöä ja meidän ruokaa suunnitelma on;
- Ylikypsää häränrintaa ja piparjuurikastiketta
- Hauki-lohi-rapupihvi
- Perunamuusi
- Lämpimät kasvikset

Keskiviikkona 18.1 minä tehdään esivalmis salaatti pöytä että perunasalaatti, quinoa salaatti, mozzarella salaatti, marinoida punasipuli ja marinoida porkkana. Sitten torstaina aamulla aloitetaan leikata kasvikset, leikkaus lihaa ja valmistetaan perunamuusi sekä paista ennen asiakas tulee. Kaikki ruokaa on valmis sopii aika ja nämä ovat kuvia voin näyttää;


maanantai 28. marraskuuta 2016

Työssäoppiminen 7 - 26.11.2016

Olen fransmanissa nyt 3 viikkoa että harjoitellen lounasruokien ja vähän oppia annosruokien. Siellä on paljon asiakaita tilaus kokoukseen tai lounas buffet joka päivä ja joskus minä tein esivalmisruoka, jälkiruoka, laitan ruoka esimerkki salaatti, kananrinta pippurikastike, lohifilee+bbqkastike tilaus buffet varten sekä siivoa. 

Nyt on kiire aika varsinkin perjantaina ja lauantaina ja kaikki kokki on kiire koko ajan. Olen väsynyt mutta tyytyväinen koska minä oppia paljon siellä ja kaikki kokki on mukava ihmisiä. He opettavat minua hyvin.






keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

15.6.2016 Viimeinen työssäoppimispäiväni

Tänään oli viimeinen työharjoittelupäiväni ja jäin kaipaamaan työpaikka. Ammulla minä tein normaalisti työtä työkaverin kanssa eikä ollut kiirettä kunnes iltapäivällä tuli pääkokki, hänen nimi on Virpi Kovanen. Minä aina jännitän kun työskentelen Virpin kanssa koska hän on kokenut kokki ja ollut töissä Fransmannissa alkaen v.1987. Ennen ajattelin että hän on tiukka mutta hän ei todella ole. Me keskustelimme monista asioista ja sitten minä jatkoin työtäni.

Yllätys! kun hän kutsui minä tullen hänen luona ja sanoi "tänään on sinun viimeinen työharjoittelupäivä ja tässä on jälkiruoka sinulle Virpiltä".
 

Jäätelö oli normaali mutta minusta se on täydellinen lahja ja tosi arvostaa kun sain se. Fransmannissa kaikki työkavereita ovat mukavia ihmisiä.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Työharjoittelu

Melkein 6 viikkoa nyt minulla on työharjoittelussa Fransmannissa. Olen tyytyväinen, siellä on hyvä paikka ja mukavia ihmisiä, he ovat neuvonta hyvin minulle. Ennen ajatellen työharjoittelu 6 viikkoa liian pitkä aikaa mutta nyt ajatellen ei tarpeeksi aika koska joka päivää tulee uusi asia ja olen hauska oppia se.

Ongelma minulle on suomen kieli, joskus joku puhui ja minä en ymmärrä mutta yritin jatka työtä ei luopua ja minulla on monia päiviä enemmän kuin huono päivä.

Nyt ymmärrän kokin työtä ei vain laita ruoka mutta pitää huomaa paljon asioita että siivous, tiskata, järjestä varastossa ja omavalvonta kuitenkin Haluan tulla kokiksi!

Tässä on minun tehtävä kun työssäoppimassa;

                                                                   Manjarimuosse musta/valko
Härkäruukupohja

                     Parsakeitto                                                                 




Kananrinta ja pippurikastike                                          Fileelohiuunissa ja BBQkastike

          Järjestä salaatti pöytä
 



sunnuntai 22. toukokuuta 2016

10.5.2015 uusi yrtti

Minä kävin kirjastossa ja kuuntelin Martat puhuivat villeistä yrteistä että luonto tarjoaa meille poimittavaksi ja syötäväksi monenlaisia kasveja ja yrttejä. Villivihannesten parasta käyttö- ja keräysaikaa ovat kevät ja alkukesä.

Hyvä tiedän luonnonyrtit voivat syödä voikukka, nokkonen, vuohenputki, siankärsämö, piharatamo, kuusi (kuusenkerkkä), maitohorsma, ketunleipä, kanerva, puna ja valkoapila, koivu, mustikka ja puolukka.

Ohjeita poimijalle:
  • kerää vain varmasti syötäviksi sopivia kasveja
  • älä kokeile tuntemattomia kasveja
  • kerää nuoria, terveitä ja hyväkuntoisia kasveja
  • jokamiehen oikeudet sallii kerättäviksi kukkia ja luonnonyrttejä ilman apuvälineitä
  • jäkälän, sammaleen ja puiden lehtien keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin.



Työssäoppimis 6-15.5.2016

9.5.2016 on ensimainen päivä työharjoittelu fransmannissa. Minä aloin työvuoro klo 9-16 ja Virpi Kovanen oli vuoromies, hän näytti minulle työpaikka alueella ja neuvoo miten käyttää koneita sekä näytti laittaa ruoka kun asiakas määrä. Ammulla olen jännitän koska kaikki ovat uusi minulle ja vaikea muistaa mutta iltapäivä oli o.k ja päivä meni hyvin.

9-15.5.2016 Tällä viikkona hyvin meni myös, minä opin paljon asioita minkä kokki pitää tehdä. Työtä ei helppo mutta kaunis tehtävä, tykkään kun hän koristelu ruoka asiakkaalle. Minä tein paljon tehtäviä että autan valmistellaan lounaalle, kokoukseen ja puhdista astiat.       

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Tarjoilun perusteet vko 15.

Tällä viikolla opin tarjoilun perusteet, hyvä tietää että miten kattaa astiat ja ruokailuvälineet ja myös kattaa liinapöytä . Opettaja, Helena antoi meidän harjoitella ravintolassa ja keittiössä koulussa. Hyvä koska voin oppia tilanteen missä huolto linjasto laitettiin altaaseen ja laitettiin maito koneeseen ja vaihdetiin kun loppui, laitettiin ruokaa ja tehtiin piirakka ystäviä kanssa.
Meidän päällikkö ovat Anu, Kirsi ja Erja, naiset ovat ystävälinen ja hyvä opettaja.






Koulun ruoka pitää ottaa näyte ja laitetaan pakastimeen 2 viikkoa.

Perjantai 15.4.2016, minä opin tarjoilun pikkukokki-ravintolassa. Paljon asiakaita syömässä siellä. Olen apulainen että vietän likaisen astiat ja ruokailuvälineet pois ja huolto kahvi.